Tadadaa!!!

No niin, taalla taas (kamalan ja tuskaisen) pitkan odotuksen jalkeen. Heti ensi toiksi: HYVAA YSTAVANPAIVAA! BONNE SAINT-VALENTINE À TOUT LE MONDE!!

Ma en tieda miten me ollaan jo ystavanpaivassa, aika on kulunut niin akkia. O_O Vasta just asken oli joulu ja mietin mitahan sita antaisi joululahjoiksi ja ikavoin joulupukkia ja ihmettelin hassuja joulun seka uuden vuoden vietto tapoja... Ne siis tosiaan poikkeavat jokseenkin meidan suomalaisten perinteita vaalivista tavoista. Jo pelkastaan kun miettii ettei joulupoydasta loydy kinkkua eika laatikoita, vaan salaatteja ja sellaisia jannia jauhelihajuttuja (joita valitettavasti en osaa kuvailla tarkemmin kuin etta niissa oli jonkinlainen kuori ja sisassa jauhelihaa). Mutta toisaalta siihen takalaiseen jouluun kuuluu iloisen riehakas tunnelma koko suvun, musiikin ja tanssin kera seka tietysti ne joulusukat joulupaivan aamuna. Sen lisaksi tietysti pyhien ja valipaivien aikana ravattiin yhden sun toisen sukulaisen ja tutun luona syomassa illallisia. Loppujen lopuksi kun tuota joulun aikaa miettii, niin en edes kaivannut niin paljon kuin kuvittelin perinteista joulunviettoa.

Tuosta vuoden vaihteesta voisi viela sen verran kertoa, etta ennen uutta vuotta oli tarkoitus tavata koko viiden naisen vahvuisella suomi-vaihtaripoppoolla, mutta kuinka ollakkaan meita oli paikalla sitten vain mina ja eras toinen tytto. Siita huolimatta vietettiin ihan hauska paiva Montrealin keskustassa. Seikkailtiin siis ympari ampari metrolla, kaytiin saksalaisessa kaupassa jossa myytiin tavaraa sielta Pohjois-Euroopasta (loysin jopa Turun sinappia - arvaatko naurattiko! :DD), etsittiin hullun lailla elokuvateatteria - loytamatta seka vaihdettiin tietysti kokemuksia. Uuden vuoden jalkeen tulikin sitten taas tutustuttua takalaiseen hammaslaakariin ja taytyy sanoa etta tykkaan edelleen hyvin paljon kotimaisesta terveydenhuoltojarjestelmasta ja sen kaytannossa ilmaisista hoidoista. Ei siis silla etteiko takalainen hammaskiduttaja olisi hoitanut hommansa hyvin, mutta se, etta jokaisesta aineesta, jota ne suuhun lykkaa saa maksaa enemman kuin riittavasti tympii reippaasti. Tuona samaisena hammashuoltopaivana kaytiin Elianen ja Lauran (quebec ja saksa) kanssa paikallisessa IKEAssa. Mentiin sinne siis ihan vain sen IKEAn skandinaavisen ravintolan takia ja huvitti taas ihan hirvittavasti kun lihapullat ja muusi -aterian kohdalle oli kirjoitettu "aito ruotsalainen maku". :D Kaverit tykkasivat kylla kovasti, vaikka se muusin (seka ranskalaisten) kyljessa ollut puolukkahillo hammensikin olemuksellaan. Samalla piti sitten tehda pakollinen kierros kalusteita katselemassa. Lopulta kuitenkin paadyttiin IKEAn pikkuiseen ruokaputiikkiin, jossa en meinannut pysya nahoissani kun loytyi pagenin pikkukorvapuusteista lahtien vaikka mita tuttuja juttuja. Siina samalla tuli sitten perehdytettya Lauraa ja Elianea meikalaisten erilaisiin evaisiin. Itsekin sita taas huomasi valtavan eron takalaisen ja kotimaisten ruokien valilla. Kotona kun syodaan kamalasti kalaa, syksyisin on valtaisa marjarumba ja muutenkin kaikki on vaharasvaista seka kevytta ja mahdollisimman itsetehtya. Kun taas taalla on paljon grilli-tuotteita, kaikki juo 2% maitoa, kaupasta loytyy miljoona erilaista paahtoleipaa ja snack packia lounaalle otettavaksi (pikku paketeissa kaikenlaista mutusteltavaa) seka tietysti valtavat maarat puolivalmista ruokaa.

Mutta nyt on tullut puhuttua liikaa ruuista. Kouluun palattiin sitten taas 6. tammikuuta ja hyvin pian sen jalkeen alkoikin joka lauantainen laskettelukerho. Ilmoittauduin siis ennen joulua tallaiseen ski clubiin joka tekee kahdeksan reissua perattaisina viikonloppuina ympari Quebecin laskettelukeskuksia. Se on kylla ollut hirmuisen hauskaa, varsinkin kun mukana on meidan koulun kaksi muuta vaihtaria ja muukin porukka tapotaydessa luksusbussissa (verrattuna siis niihin kamaliin koulubusseihin) on vauhdikasta vakea. Pari ensimmaista kertaa meni kylla kylmaa ja jokapaikasta sarkevia lihaksia valitellessa, mutta sen jalkeen on kylla ollut todella mukavat olosuhteet. Eilen oli siis jo kuudes reissu ja mun osalta toiseksi viimeinen, silla kahdeksas reissu jaa valiin lahestyvan etelan matkan takia (en olekaan siita puhunut aikaisemmin, joten selittanen sen jossain vaiheessa).

Tahan kuluneeseen kahteen kuukauteen joina en ole itsestani pahemmin infonnut teille sinne kotiin on kylla sattunut yhta sun toista enemman ja vahemman mukavaa tapausta. Moni teista lukijoista tietaakin hyvin mita tapahtui 26.1. ja tietavat toki myos etta palasin kotiin melkoisen surullisissa merkeissa, mita en todellakaan uskonut tekevani ennen kesakuun loppua. Mutta elaman kulkua ei voi tietaa ja se menee niin kuin on mennakseen. Uutiset tuli kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vaikka siita nyt on kulunutkin jo yli kaksi viikkoa, mulle on vielakin vaikea uskoa ettei paappaa enaa ole. Pian pian noiden uutisten kuulemisen jalkeen muistuikin mieleen miten paappa sanoi hyvastit elokuussa ja miten musta tuntui, etta se sanoi ne tietaen ettei me enaa nahda. Silloin kuitenkaan sita ei halunnut ajatella niin, sita halusi uskoa etta meilla kaikilla on viela monta vuotta aikaa yhdessa ja etta paappa tulisi olemaan paikalla kaikissa tarkeissa tulevissa jutuissa kuten Teemun ja Annan haissa ja viela sitten minun yo-juhlissakin... Tuo jalkimmainen nyt tietysti oli aika mahdoton toive ottaen huomioon paapan terveyden. Mutta mutta toiveet on toiveita ja aina ne eivat voi toteutua, vaikka sita kuinka haluaisikin...

Kotiin palaaminen oli niin outoa, kun tuntui ettei mikaan ollut muuttunut ja kaikki vaikutti niin pienelta ja rauhalliselta. Silti sita oli olo kuin ulkomaalaisella kun astui koneesta Helsinki-Vantaalla ulos. Silmiin pisti joka suunnasta kaikki niin suomalaiset asiat, kuten joka suunnassa nakyvat kannykoihinsa hopottavat ihmiset ja iltasanomien aina yhta turhat lööpit. Ja alkuun tuntui niin oudolta puhua suomea muidenkin kuin itsensa kanssa. Mutta heti kun paasi armaaseen Vahakyro-cityyn tuntui etta olisi ottanut pika kelauksella takapakkia viime talveen. En tieda vaikka ensin tuskailinkin etta haluanko ja pystynko palaamaan kotiin hautajaisia varten, niin oli se sitten ehka kuitenkin parempi kayda paikan paalla. Eihan se mitaan mihinkaan suuremmin muuttanut, mutta oli hyva nahda perhetta ja kuulla miten ihmiset muisti meidan paapan.

Samaan aikaan kun lahdin taalta Montrealista kotiin, taalla iloittiin syntymasta. Manonin tytar Cindy nimittain sai ensimmaisen lapsensa samoihin aikoihin kun mina lentelin Atlantin ylla. Itse paasin taman reilun viikon ikaisen tuoreen ihmisen nakemaan viime perjantai ja hiukkasen se jannitti ottaa syliin niin pienta vauvaa, kun tuntui etta jos liikahtaa yhtaankaan niin se menee rikki. On se kuitenkin hirmuisen suloinen otus tama pikkuinen tytto, joka siis on nimeltaan Maxime. :)

Mutta nyt en jaksa enempaa sepustaa talla kertaa... Yritan tulla huomenna tarkentamaan viime paivia kun tama entry nyt oli enemmankin lapikahlaus mun laiminlyomista kahdesta kuukaudesta, jotka on hupsahneet ohin mitaan sanomatta.

Sanna-Maria

ps on muuten jo mennyt 6 kuukautta siita kun tanne tulin. je vous aime beaucoup, mais je pense que je vais rester ici...